11. syyskuuta 2015

Karhunkierros 04. - 09.09 2015

Karhunkierros vaellus

Vihdoin pääsimme kiertämään Karhunkierroksen. Tarkoitus oli jo keväällä käydä, mutta tulvat estivät sen reissun.

Karhunkierros reitti (luontoon.fi sivulta)


1. Päivä.. Hautajärvi - Perttumakoski - Vasaoja


 Bussin odottelua Rukalla. Bussi tuli ihan ajallaan ja hintakaan ei ollut kuin sen n.12€ per henkilö. Kyytiin haettiin koululaiset ja ripoteltiin matkanvarrelle.
Sää lähtöpäivänä oli aurinkoinen +14.


Hautajärvelle päästyämme, kävimme luontokeskuksesta ostamassa perinteiseen tyyliin kangasmerkit ja lähdimme matkaan. Pari muutakin porukkaa oli samaan aikaan lähdössä reitille.




Moro!
Perttumakoski
Rupakivi

Ensimmäinen leiripaikka. Perille päästyä, telttapaikan etsiminen, teltan kasaus ja iltapalalle.


2. Päivä.. Vasaoja - Savilampi - Taivalköngäs - Kiutaköngäs


Aamu valkeni harmaana ja sateisena +8. Päivän mittaan sateli aika ajoin, muttei mitenkään ihan älyttömästi missään vaiheessa.







 Taukopaikka lähestyy vääjäämättä, Taivalköngäs. Hieno paikka. Tulipa siihen joku saksalaisryhmäkin paisteleen makkaraa ja juomaan olutta.






Juomaveden täyttöä luontokeskuksen pihassa. Saattoipa sieltä jotain herkkujakin lähteä matkaan..
Kiutaköngäs
Kiutaköngäs


Kartan mukaan täällä piti olla leirintäpaikka, oli vain tulistelupaikat päiväretkiläisille. Isot kyltit ettei saisi telttailla. Leiripaikkaa ei tahtonut millään löytyä ja oltiinkin lähdössä jatkaan matkaa, mutta löytyihän se vihdoin.. Kohtalaisen jyrkät portaat johti alas mistä olikin hienot näkymät.



Joku uskaltautui uimahommiin. Emmää jaksanu :)
Välipalaa
Iltapalaa

3. Päivä.. Kiutaköngäs - Ansakämppä - Jussinkämppä


Aamu valkeni totuttuun tapaan sateisena ja koleana +8. Syökästiin aamupalat, purettiin leiri ja lähdimme matkaan.




Saavuttiin Jussinkämpälle hyvissä ajoin. Päivä oli leppoinen ja maasto oli helppokulkuista.
Kodan oli vallannut joku kaveriporukka koirineen.
Jussinkämppää oli lämmittämässä pari vanhemman puoleista naista. Sisään astuessa päälle vyöryi trooppinen lämpöaalto. Eli ei puhettakaan että sinne olisimme jääneet yöksi. Etsimme pihalta sopivan leiripaikan ja pystytimme teltan sinne. Kävimme viemässä vaatteet ja makuupussit sisälle mökkiin kuivumaan.

Sillä välin teimme iltapalaa...





Mitäs mitäs, luontokeskuksesta haaviin jääneet herkut testissä ja näyttää maistuvan!




4. Päivä.. Jussinkämppä -Ylikota - Siilastupa


Hyvin nukutun yön jälkeen oli hyvä jatkaa matkaa. Aamulla oli aika pilvistä muttei kuitenkaan satanut.

Juurakkoista ja märkää polkua


Tavattiin matkalla muitakin vaeltajia, useaan otteeseen. Tämä perhe oli matkalla pohjoiseen.

Kitkajoki



Iltapäivällä saavuttiin Siilastuvalle. Siilastuvan lähimaastosta ei tahtonut löytyä hyvää telttapaikkaa. Ylempänä olisi ollut yksi varteenotettava vaihtoehto nuotipaikkoineen, mutta se paikka oli varattu. Puuvajan vierestä löytyi kohtalainen paikka.. Oikeastaan ihan paska paikka..vietti ihan perkeleesti ja siihen kun lisää vielä liukkaat makuualustat ja makuupussit, niin eihän siitä nukkumisesta tahtonut minulla tulla mitään. 
Olihan tuolla porukkaa, mikä ei ollut kyllä yllätys. Tupa oli täys ja päiväretkeläisiä haahuili ympäriinsä.

5. Päivä.. Siilastupa - Juuma - Porontimajoki - Iso Kuikkalammen laavu


Aamu valkeni harmaana. Huonosti nukutun yön jälkeen tahtoi olla hermo kireellä ja pää kipeenä, mutta siitä selvittiin buranalla ja aamupalalla.

Jyrävä
Käytiin Juumassa Basecampiltä hakemassa juomavettä ja saattoi sieltä joku herkkuleipäkin tarttua matkaan. Matkaan tuli muutaman kilometrin pisto, mutta mitäs pienistä.
Myllykoski
Porontimajoella pysähdyttiin lounaalle. Hieno paikka tämäkin.



Kyllä se syksy jo esitteli väriloistoaan paikkapaikoin.


 Saavuimme iltapäivästä seuraavalle yöpymispaikalle, Ison Kuikkalammen laavulle. Aikamme etsittyä löysimme sopivan telttapaikan läheltä lampea.
Iso Kuikkalampi

Iso Kuikkalampi
Iso Kuikkalampi
Joku oli viritellyt pressun pöydän päälle sateensuojaksi.


6. Päivä.. Kuikkalammen laavu - Valtavaara - Ruka


Vaelluksen viimeinen aamu valkeni poutaisena +10. Edessä oli matkan raskain päivä, nousua ja laskua peräjälkeen.
Ylämäki..
..Alamäki..

..Ylämäki..

Ruokatauko pidettiin hienolla paikalla Suolammella. Piti siinä hieman auttaa erästä paikalla ollutta pariskuntaa nuotion teossa kun ei tahtonut märät sammaleet ja kosteat isot puut syttyä. Kävin tekeen puut ja kiehiset heille ja näin pääsivät hekin nauttimaan makkaroistaan.

Komeat on maisemat vaarojen päältä.

..Alamäki..yhdessä kulkien...Hoi!

Määränpää häämöttää jo, Ruka!



Noniin, näin se tuli tämäkin vaellus koettua. Oli ihan onnistunut reissu. Sääkin oli jo hieman totuttua parempi aika ajoin. Matkaseura oli valittu onnistuneesti taas kerran.

+3km
Tavattiin me matkalla karhujakin. :)


Reittinä Karhunkierros oli paikkapaikoin aika haastava. Maisemat oli hienot. Onhan tuo suosittu reitti, ei ollut sellaista hetkeä etteikö olisi joku ihminen tullut vastaan. Itse tykkään enemmän siitä että saisi kulkea omassa rauhassa. Kanjoni jäi näkemättä tällä kertaa, mutta sinne palaamme ehkä viikonloppureissun merkeissä.