7. joulukuuta 2015

Rokua 05 - 06.12.2015

Rokuan retki

24 tunnin pyrähdys Rokuan maisemissa. Ajatuksena oli käydä testaamassa uusi kota, makuupussi ja hakea vähän tuntumaa tulevaan hiihtovaellukseen.
Suunnitelmat hieman muuttuivat kun saavuimme paikanpäälle. Tarkoitus oli mennä toisaalle yöksi, mutta sinne johtanut tie oli niin kapea ja luminen että jätimme suosiolla sen paikan. Käännyimme ympäri ja ajoimme auton Rokuan hovin pihaan ja lähdimme siitä kävellen liikkeelle.

Alkoi oleen jo hieman hämärää kun lähdimme.




Lunta Rokualla oli 10 - 15cm. Ihan riittävästi kun kävellen olimme liikkeellä.




Alkoi olla jo melko pimeää kun saavuimme määränpäähän.


Carinthia Defence 4

Hyvin on tilaa kahdelle ihmiselle ja varusteille uudessa kodassa.


Siinä se uusi kota loistaa yön pimeydessä. :)

Järven toisella puolella loisti leirikeskus, ei ihan tullut erämaa fiilis :)


Tulisteltiin viereisessä kodassa aikamme ja lähdimme nukkumaan. Huomenna piti kiirehtiä takaisin että matkakumppani ehtii vielä iltavuoroon töihin.


Alkuillasta pyrytti sankasti lunta joka muuttui jossain vaiheessa iltaa vesisateeksi. Koko yön se satoi ja tuulahteli melko lailla, mutta tuli testattua kota heti kunnolla ja hyvin se kesti.

Aamu valkeni poutaisena. Aika hyvin oli öinen sade jäädyttänyt kodan maata vasten.


Kodan pakkausta.. aika näppärän kokoinen paketti ja ei ole painollakaan pilattu.






Leiripaikka









Ihan ookoo reissu. Ei varmasti ollut viimeinen talvireissu. Tuolla täytyy käydä joskus paremmalla ajalla.
Uusi makuupussi oli ihan perseestä, paleli koko yön, vaikkei ollut kuin -0 tietämillä lämmöt. Pussille luvattiin comfort lämpötilaksi -15 astetta. Voi ehkä osittain johtua paleleminen siitä, että makuupussi oli liian iso. Jos siihen saisi jotenkin viriteltyä kiristysosan eristämään kylmän ilman pääsyä kaulan alapuolelle.
Uskoisin kuitenkin riittävän kylmemmillä keleillä kun laitan Cumulus untuvapussin tämän Carinthian sisään.

3. joulukuuta 2015

Vaelluskota -Oma tekele-

Mielessä pyöri ajatus kevyestä ja tilavasta yöpymismajoitteesta. Nykyinen teltta oli raskas ja hieman matalan puoleinen.
Aikani selailin internettiä ja välillä silmiin osui kota, kaupallinen versio ja jonkun oma tekemä.

Hillebergistä haaveilin, mutta oma budjetti ei oikeen taivu niihin hintoihin..

Melkein laitoin Tuntsa kodasta tilauksen vetämään mutta mitä jos sitä yrittäisi kuitenkin tehdä itse... Niinpä aloin tutustumaan aiheeseen. Aikani tutkiskeltua päädyin tilaamaan kankaat Ameriikan mailta ripstopbytheroll.com sivulta. Osan tavaroista ostin shelby.fi

Kankaaksi valitsin 1.1 oz Silpoly PU4000, jolle luvataan 4000mm vedenkestävyys.
Keskisalon tein itse 24mm alumiinputkesta.
Kodalle tuli n.2.5 metriä korkeutta ja leveyttä noin. 3.5 metriä.
Painoa en vielä tiedä kun en sellaista puntaria omista jolla sen saisi mitattua.
Arviolta teltta 1.2kg + 600g keskisalko + kiilat 100g.
Tekoaikaakaan en laskenut, mutta arvioisin että siihen meni jotakuinkin 40 tuntia.

Aivan valmis kota ei vielä ole. Sisältä puuttuu vielä O-renkaita, mihin saa tavaroita roikkumaan ja vaatteita kuivumaan. Säilytyspussi puuttuu kiiloilta ja kodalta. Pientä viilausta vaille valmis, mutta käyttöön se on jo otettu näistä puutteista huolimatta.

Kaavan leikkausta





Koepystytys olohuoneessa

 Kota alkaa oleen lähes valmis, saumojen eristys vielä ja pääsee testaamaan maastoon.


Ilmanottoaukko, näitä löytyy kaksi kappaletta.

Avattava huppu, joka toimii!






1. joulukuuta 2015

Lumonite Compass R

Uutta rompetta pukkaa!

Hiihtovaellusta varten hommasin paremman? otsalampun, nimittäin ladattavan Lumonite Compass R Valostoresta. Otsalamppua tulee varmasti muutenkin käytettyä, eikä pelkästään vaelluksilla :)

Lamppu on todella kirkas ja valokeila on mielestäni juuri sopiva tähän tarkoitukseen.

Kuva lainattu Valostore sivuilta