4. syyskuuta 2016

Hossa 01.09 - 03.09.2016

Hossan vaellus

Hossan reitti (Luontoon.fi sivuilta)

1. Päivä Luontokeskus - Jatkonjärvi - Lipposensalmi - Kokalmus

Syksyn vaelluskohteeksi valikoitui tuleva kansallispuisto, Hossa.
Matkaan lähdimme torstai aamuna kello 08.00 Oulusta. Lähes koko ajomatkan satoi vettä. Saavuimme Hossaan noin 11.30 ja kävimme luontokeskuksessa kyseleen viimehetken tiedot ja läksimme reitille.

Alkumatkasta reitti oli aika huonosti merkattu, tai sitten emme vain nähneet kylttejä. Muutaman hukkareissun jälkeen matka taas jatkui.
Ensimmäinen kahvitauko pidettiin Jatkonjärven rannalla olevalla tulistelupaikalla.



Eikä mennyt kauaakaan kun alkoi jo satamaan, normi juttu kun mun kanssa on reissussa :)


Onneksi vesisade lakkasi juuri sopivasti kun pääsimme ensimmäiselle yöpymispaikalle Kokalmuksen hienoihin maisemiin.


Ensin majoitusasiat kuntoon ja sitten nuotiolle lämmittelemään ja tekemään evästä.


Makkaran paistoa ja kenkien kuivattelua


Iltakahvit jos vielä keittelis..

2.päivä Kokalmus - Värikallio - Ala-ölkky - Lihapyörre - Laukkujärvi

Eipä tuota hirveästi tullut nukuttua. Makuupussit tuulettumaan ja siitä aamupalan syöntiin.





Lähestyvät mustat pilvet alkoivat hieman huolestuttamaan. Pysähdyttiin lounaalle vielä kun ei satanut. Noh, sitä vettä alkoi satamaan juuri sopivasti kun tulet saatiin tehtyä. Ei muuta kuin äkkiä ruoat naamaan ja jatkamaan matkaa.









Pysähdyttiin hetkeksi ja vaihdettiin kuivaa vaatetta päälle.



Hieman on kansallispuiston parannustyöt kesken. Kyllä tänne kelpaa tulla paisteleen makkaraa ja nauttimaan luonnosta kun puitteet ovat kohdallaan.


Värikalliolle johtava siltakin oli uusittu.


Värikallio vol.1

Värikallio vol.2

Värikallio vol.3

Matka jatkui seuraavaa määränpäätä kohti. Matkalla pysähdyttiin hetkeksi ala-ölkylle.


Tarkoitus oli käydä Julma-ölkyllä asti, mutta päätettiin pysähtyä puoleen väliin matkaa ja syötiin eväät ja lähdettiin takaisin. Tuolla täytyy käydä joskus vaikka päiväretkeilemässä.

Tauon paikka, aurinkokin sopivasti alkoi paistamaan pilvien lomasta.


Julma-ölkky

Ala-ölkky





Päästiin leiripaikalle Laukkujärven rantaan. Tarkoitus oli jäädä jo aikasemmin Lihapyörteelle yöksi, mutta sen laavun oli valloittanut joku n. 10hengen kalaporukka.
Oli vähällä jo, että päästään autiotupaan yöpymään, mutta illan hämärtyessä paikalle tuli pari jätkää koirien kanssa joilla ei ollut kuin hätävarateltta matkassa. Anoimme heidän yöpyä sisätiloissa ja pystytettiin kota pihaan.

eräänlainen nuotityyli, onnistuu se näinkin :)



Iltakahvit vielä

3.päivä Laukkujärvi - Puukkojärvi - Luontokeskus

Aamu valkeni pilvisenä. Normaalien aamurutiinien jälkeen pakattiin varusteet rinkkaan ja lähdimme viimeiselle taipaleelle.


Punakärpässieni perheineen


Normiposet ennen lähtöä





Maaruskaa havaittavissa

Puukkojärven laavu

Puukkojärven autiotupa

Hieman alettiin ihmettelemään kun merkittyä reittiä ei enään näy ja kulkukin menee vähän hankalaksi.. mitä nyt, lähdettiin vähän väärään suuntaan puukkojärven autiotuvalta. Tuli sitten tehtyä muutaman kilsan ylimääräinen lenkki :)

Myrsky tehnyt tehtävänsä


Pieni lepotauko

Juotiin vielä kahvit ja purastiin hieman jotain murkinaa matkalle sattuneessa laavulla.




Selvittiin siitäkin reissusta ehjin nahoin. Autokin odotti siellä minne olimme sen jättäneet. Matka oIi oikeen mukava, hienoja maisemia ja helpohkoja reittejä. Kelit olisi voinut suosia hieman, mutta alkaa oleen jo normisettiä tuo sade.

Iso kiitos vaelluskaverille!